sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Heippa jälleen!


Muutaman kuukauden tauon jälkeen on taas hyvä päästä kirjoittelemaan. Olen Ansku Akseptin päätoimittaja 2010-2011 ja nyt alan pyynnöstä tekemään juttuja PaTeKe:n blogiin. Vaikutin kaksi vuotta Paperikerhon hallituksessa ja tällä hetkellä toimin Tampereen insinööriopiskelijat TIRO ry:n sihteerinä. Opiskelen kolmatta vuotta paperitekniikkaa ja viime syksynä aloin opiskelemaan toisena suuntautumisena tuotantotaloutta. Tarkoituksenani on valmistua ensi keväänä, joten vuoden verran tässä ehtii omia ajatuksiaan muille jakamaan.

Aloitin korkeakouluopintoni alunperin vanhan Piramkin puolella radiografian ja sädehoidon koulutusohjelmassa, mutta ala ei tuntunut omalta, ja puolen vuoden opiskelun jälkeen oli aika miettiä omia arvoja ja opiskelumahdollisuuksia uudelleen. Sieltä se oma juttu vuoden etsimisen jälkeen sitten löytyi: paperitekniikka. Päivääkään ei ole kaduttanut vaikka mediassa pelotellaan alan huonoilla työllisyysnäkymillä. Harjoittelupaikat on löytynyt tähän asti hyvin ja tällä hetkellä työskentelen koulun ohessa UPM:n copycentterissä.  Vapaa-aika ei kuitenkaan kulu pelkästään töiden ja kirjoittelujen merkeissä, sillä harrastan paljon liikuntaa.

Tässä pieni esittely itsestäni ja ensi kerralla sitten eri merkeissä...

-Ansku

 
Chill

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti