maanantai 22. huhtikuuta 2013

Paperikerhon 50-vuotisjuhlaseminaari 20.04.2013



Aurinkoinen lauantai oli touhua täynnä TAMKissa: tavallisten lauantaiopiskelijoiden lisäksi käytävillä pyöri yli 150 paperi-insinööriksi täältä valmistunutta paperikerholaista juhlimassa 50-vuotista kerhoaan sekä tutustumassa uudistuneeseen paperilaboratorioon ja tapaamassa entisiä luokkatovereitaan. 

Iltapäivän seminaarin avasi rehtori Markku Lahtinen esityksellään TAMKin ja insinöörikoulutuksen taustoista. Termi ”Tampereen insinööri” herätti yleisön iloiseen virneeseen. 

Markku Lahtinen
Koulutuspäällikkö Ulla Häggblom totesi omassa alustuksessaan, että paperikerholaisuus opettaa opiskelussa ja työelämässä tarvittavia taitoja: ajanhallintaa, aktiivisuutta, innostuneisuutta ja ehkä tästä syystä paperikerholaiset pärjäävät hyvin elämässään. Paperikerholaisten verkostot ovat osaltaan ”Connecting people”, moni työpaikka on löytynyt kaverin vinkin tai suosittelun perusteella. 
 
Lehtori Taru Owston piti paneelikeskustelun ruodussa ja johdatti panelisteja vuosikymmenestä toiseen. Paikalla olikin edustava otos: valmistuneita vuodesta 1963 vuoteen 2009. Vuonna 1963 valmistunut Raimo Paukku muisteli, että ilman laskutikkua ei pärjännyt millään. Suuri osa tunneista pidettiin iltaisin, sillä monet sivutoimiset opettajat työskentelivät päivätyössä alalla ja iltaisin ohjasivat koululla. 

Ulla Häggblom
Heikki Liimatainen kertoi seitsemänkymmentäluvun kurinpidollisista toimista: luokassa eli vahvana uskomus, että vaikein vaihe oli päästä sisään tekuun ja sen jälkeen kaikki sujuisi kuin leikki: opettajat eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä: ensimmäiseltä luokalta jäi kahdeksan oppilasta luokalleen! Kaikki kuitenkin ryhdistäytyivät ja valmistuivat, joskus. 

Tiina Kolari-Vuorion mukaan opiskelijat ovat muuttuneet tässä parissakymmenessä vuodessa mitä hän on työskennellyt TAMKin laboratorioinsinöörinä, aiemmin opiskelijoiden valintaan vaikutti vaatimus työkokemuksesta, joten aiemmat opiskelijat olivat ehkä sen tähden oma-aloitteisempia. Työelämässä oli jo opittu asioita, jotka nykyisille opiskelijoille tulevat uutena. 

Timi Hyppänen korosti kansainvälisyyttä sekä opinnoissa että omissa uravalinnoissaan. Suomi on kuitenkin vain yksi pieni maa koko suuressa maailmassa ja pysyäksemme pinnalla meidän tulee tietää myös mitä muut tekevät ja miksi. Jo opiskeluaikana toteutettu kolmen viikon ekskursio Aasiaan vahvisti Timin käsitystä siitä, että kansainvälisyys on merkittävä osa hänen työelämäänsä. 

Taru Owstonin tiedustellessa panelisteilta mikä opinnoissa oli turhaa ja mikä erityisen tärkeää, panelistit olivat yhtä mieltä siitä, etteivät näin jälkikäteen koe mitään turhaksi. Painotus toki riippuu siitä, missä uransa tekee: yksien kurssien tiedot ovat käytössä enemmän kuin joidenkin toisten, mutta paljon opitaan myös yleisesti käyttökelpoisia asioita. Esimerkkinä Timi Hyppänen kertoi mekaniikan teorian tulleen käytännön toteutukseen terassirakennustyömaallaan. Tärkeimpinä opittuina taitoina listattiin kielitaito, toisen ymmärtäminen ja kulttuurien tuntemus, varsinkin nykymaailmassa.  Kristiina Anttila lisäsi, että hän ehkä kaipaisi lisää esimiestaitoihin liittyviä asioita, varsinkin, kun on nyt esimiesasemassa. Taru Owston korosti, että tekninen osaaminen täytyy paperi-insinöörillä olla kunnossa, joten vähällä hän ei pääse, paljon on asioita, joita pitää osata. 

Kysyttäessä urapolusta moni kertoi olevansa samassa yhtiössä (tosin työnkuvat ovat muuttuneet matkan varrella) kuin minne alun perin meni töihin… kesätyöt usein määrittelevät, mistä voi kysyä töitä valmistumisen jälkeen ja usein pätkistä seuraa vakinainen työ. Siksipä on tärkeää kerätä työelämäkontakteja opiskelu- ja harjoitteluaikana ja uskaltaa myös käyttää niitä. 
Panelistit

Yleisöstä nousi esiin kysymys nykyisistä arviointiperusteistä, vieläkö arvosanat määräytyvät Gaussin käyrän mukaan, se kun tuntui olevan suorastaan mielivaltainen väline omana opiskeluaikana. Paperin koulutusohjelman lehtori Päivi Viitaharju totesi, että sitä ei käytetä: on mahdollista että joku ryhmä on kiitettävä ja joku ryhmä taas keskivertoa huonompi, mutta arvosanat määritellään osaamisen mukaan.
Paneelin loppuvaiheella keskusteltiin vielä ekskursioiden tärkeydestä ja niiden luomista yhteyksistä, vaikka osa panelisteista epäili mitään kyseisistä reissuista muistavansakaan. 70-luvulla ekskursioita tehtiin Suomen sisällä, 80-luvulla Euroopassa ja 2000-luvun taitteessa päästiin jo Aasiaan asti. Reissulle pääsy vaatii aina työtä ja rahoitusta, mutta panelistit korostivat niiden kehittävää vaikutusta ja painottivat, että jatkossa ulkopuolisen rahoituksen määrää tulee kasvattaa, jotta ekskursiot voidaan säilyttää opiskelijoiden ohjelmassa. 

Heikki Liimataiselta kysyttiin vielä lopussa, mitkä ovat hänen tärppinsä, miten Suomessa saadaan tehtyä innovaatioita ja keksintöjä, jotka edistävät tätä meille niin rakasta paperialaa myös jatkossa, hänen taustansa kun on paperitekniikan kehittämistyössä. Heikki totesi, että monialaisuus on elintärkeää, on oltava kiinnostunut asioista, muistakin kuin oman alansa asioista, ja osata hyödyntää niitä omaan osaamiseensa. Työelämässä ihmisiä tulee kierrättää eri tehtävissä, jotta he tutustuvat myös muihin asioihin kuin omaan ydinosaamiseensa, eivätkä jämähdä ja tylsty. Kehitys- ja tutkimuslaitosten tulee ehdottomasti olla tuotantoyksikön yhteydessä, jotta niillä on yhteys reaalimaailmaan. Kaikki laitteet ja tilat tulee olla kunnossa, jotta voidaan luoda uutta. Paperiteknologia on kansainvälinen ala, yhteydet muihin toimijoihin tulee pitää kunnossa ja pitää olla valmis verkostoitumaan myös kehittämisen ja tutkimuksen alalla. 

Heikki totesi, että paperiteollisuudessa on se hyvä puoli, että se antaa edellytykset monelle eri alalle, hyvin laajaan tehtäväkirjoon. Heikki itse on toiminut ainakin seuraavissa tehtävissä uransa aikana: vuoromestari, käyttöpäällikkö, tutkimus-insinööri, käyttöinsinööri, kehityspäällikkö, t&k-päällikkö, teknologiajohtaja, myyntijohtaja, business manager, kuituasiantuntija.. 

Paneelin jälkeen TAMKin alumniyhteyshenkilö Krista Merikoski kertoi TAMKin tarjoamista jatkokoulutusmahdollisuuksista sekä alumnitoiminnasta yhteydenpidon välineenä: TAMK haluaa tietää, mitä työelämässä tapahtuu kannustaakseen nykyisiä opiskelijoita oikeaan suuntaan tässä alati muuttuvassa maailmassa. Eräs kommunikaation väline on e-kirje, jonka tilaamalla saa uusimmat tiedot tapahtumista.
Seminaari päättyi, kuten alkoikin, aurinkoisissa tunnelmissa, ja iloiset paperikerholaiset jatkoivat juhlintaansa illan pääjuhlaan.

”Tiesitkö, että ensimmäinen Tampereelta vuonna 1915 valmistunut naisinsinööri, neiti Aino Inkeri suoritti koko työuransa Serlachiuksen paperitehtaassa, vaikkakin hän valmistui alun perin tekstiiliteollisuuden puolelta… ” rehtori Markku Lahtinen.

-Krista Merikoski

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Paperikerho 50-vuotta - Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Paperikerho ry on vuonna 1963 perustettu paperialan opiskelijoiden ainejärjestö, joka vuonna 1997 irtautui oppilasyhdistyksestä omaksi rekisteröidyksi yhdistykseksi. Jäseniä Paperikerholla on noin 200, ja yksi sen päätehtävistä on ylläpitää opiskelijoiden suhteita yritysmaailmaan.

50-vuotisjuhlan kunniaksi Tampereen ammattikorkeakoululla järjestetään lauantaina luokkakokouksia vuosien saatossa Tampereelta valmistuneille paperi-insinööreille. Heitä on edustettuna myös seminaarin paneelissa, aina 1970-luvulla valmistuneista alkaen.

Lauantaina luokkakokouksia on peräti 17, ja seminaariin on ilmoittautunut lähes 150 alumnia. Seminaarin teema on Ennen oli ennen ja Nyt on nyt. Sen avaa TAMKin rehtori Markku Lahtinen, ja paneelin moderaattorina toimii Paperi-, tekstiili- ja kemiantekniikan koulutuspäällikkö Ulla Häggblom.

Pyöreiden vuosien kunniaksi TAMKin pääkampukselle, Infokahvilan läheisyyteen on koottu näyttely Paperikerhon kasvun vuosista, vuodesta 1963 alkaen. Esillä ovat kerhon perinteet, arvomerkit, oma lehti, ensimmäiset haalarit sekä valokuvia vuosien varrelta. Näyttely on avoinna 22.4. saakka.