tiistai 12. huhtikuuta 2011

Järjestötoiminnasta ajatuksia.

Kuten jo aikaisemmin mainittu toimin Tiro Ry:n hallituksessa nyt toista vuotta ja Tamkon valtuustossa ensimmäistä kautta. Tämä järjestötoiminta on todella palkitsevaa ja siinä on todella suuret mahdollisuudet päästä vaikuttamaan jopa maanlaajuisissa päätöksissä, sekä paikallisesti toimimaan järjestönsä hyväksi. Olen itse löytänyt hyviä ystäviä, sekä saanut koottua laajan verkoston jo ensimmäisen vuoden aikana. Tämä on luonnollisesti todella hyväksi töitä etsiessä.
Jonkun tutkimuksen mukaan järjestöaktiivit sijoittuvat keskimäärin korkeammalle kuin perus opiskelija ja uskon tätä tutkimusta, koska järjestötoiminta opettaa yhteistyötaitoja sekä opettaa järjestämään tapahtumia, organisoimaan ajankäyttöään ja pitämään työnsä kurissa.
Verkostoituminen on yksi vaativimmista ja tärkeimmistä asioista mitä korkeakoulussa on. Ymmärtänette varmaan, että jos on aikaisemmin päässyt tekemään töitä työelämässä olevien ”isojen inssien” kanssa niin heidän firmoihinsa on helpompi päästä kunhan muistaa mainita että järjestötoiminta on tärkeää koulun ohella.
Toivon siis että tämä herätti kiinnostusta eri järjestöjen toimintaa joita Tamkista löytyy monia. Meillähän on esimerkiksi: Tamko, Tiro, Paperikerho, Puistokemistit näin äkkiseltään. Ja lista jatkuu.
Hyvää kevättä
-Antti

Kesätyöt ja harjoittelut

Opiskelijalla on neljä pakollista harjoittelua. Ensimmäisenä vuotena yksi kuukausi , toisena kaksi ja kolmantena kolme kuukautta joka teoriassa suoritettaisiin 37,5h /viikko . Harjoittelu on loistava tapa saada kokemusta työelämästä ja saada itsensä tutuksi oman alansa yrityksiin.
Opiskelijan tehtävät ovat:
- kirjata omat HOPSin mukaiset harjoittelun tavoitteensa ja arvioi niiden toteutumista
- työskennellä harjoittelupaikassa tavoitteiden mukaisesti sovittua työaikaa noudattaen
- pitää yhteyttä ohjaavaan opettajaan harjoittelun aikana sovitulla tavalla
- osallistua ohjaukseen, tekee koulutusohjelma-/suuntautumisvaihtoehtokohtaisesti ohjeistetut harjoitteluun liittyvät tehtävät
- tehtävät on palautettava neljän työviikon aikana harjoittelun päättymisestä. Jos harjoittelu toteutetaan useammassa erässä, jokainen harjoittelujakso raportoidaan erikseen
- olla itse vastuussa oppimisestaan.
Kun opiskelija saa oman alan töitä hän tekee harjoittelu sopimuksen työpaikan kanssa ja raportit palautettuaan saa opintopisteet jotka vastaavat harjoittelu jaksoa (5,10,15 ja sitten opinnäytetyö neljäntenä vuotena)

Työnhaku kannattaa aloittaa tammikuun alussa ottamalla yhteyttä alan yrityksiin ja olemalla aktiivinen. Eli ensin hakemalla töitä ja seuraavalla viikolla viimeistään soittamalla perään yrityksiin vaikka olisikin maininta siitä että ei kannata kysellä niin soittaa silti perään. Kun soittaa niin kannattaa tiedustella jotain tarkennuksia työtehtävistä ja suositeltavaa on ennen haastattelua sekä ennen työnhakua tutustua yrityksen nettisivuihin että on pohjatietoa yrityksestä.
Työhakemuksen pitää olla ns. henkilökohtainen jokaista yritystä kohti, koska työnhakijoita valitsevat ihmiset huomaavat heti jos on ns. massaviesti ja poistavat tällaiset hakijat listasta heti.

Itse olen tänäkin vuonna lähettänyt jo noin 70 työhakemusta ja erinäisten työhaastattelujen myötä odottavat kesätyöt Tamfeltilla (nykyinen Metso Fabrics) ja kiitos ja kunnia kuuluu puhelinsoitoille perään. Pitää olla sinnikäs ja ei ole mitenkään millään tapaa väärin olla innokas ja aktiivinen.

Hyviä kesätöitä kaikille hakijoille.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kansainvälisyys

Tamkissa on tällähetkellä yli 9000 opiskelijaa ja tähän joukkoon mahtuu paljon suomalaisia, mutta myös vaihto-opiskelijoita. Tamkilla on todella laaja verkosto ystävyyskouluja ympäri maailmaa, läheltä ja kaukaa. Ruotsi, Norja , Etiopia, Kiina, Japani ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan.

On monta eri tapaa kokea eri kulttuureita. Itse aloitin lähtemällä kansainväliseksi tuutoriksi. Nämä tuutorit opettavat vaihto-opiskelijoille ne asiat mitä normaali tuutori ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Tuutoroitavia on 1-2 ja kv-tuutori on heille se ensimmäinen kaveri uudessa ja oudossa ympäristössä. Homma on todella helppo, hauska ja palkitseva.

Yleisesti ottaen vaihtareiden tapahtumia, koulutuksia ja ryhmäytymisiä hoitaa Club International Tampere (CLINT) joka on opiskelijakunnan alayhdistys ja on tärkein ainejärjestö vaihdon suhteen.
V
aihto-oppilaille järjestetään bileitä, survival-weekend, citytour ja kaikkea muuta pitkin vuotta ja KV-Tuutorina pääset mukaan toimintaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tähän tuutorointiin pätee samat kuin normaaliin eli oma ystäväpiiri laajenee paljon ja jatkossa jos reissaa maailmalla niin voi saada yöpaikan paikalliselta eikä tarvitse mennä hostelliin tai hotelliin.

Tamkista pääsee siis vaihto-opiskelemaan syksy tai kevät lukukaudeksi ja jopa koko lukuvuodeksi. Vaihtoon haettiin nyt keväällä molemmille lukukausille. Milloin kannattaa hakea, niin riippuu koulutusohjelmasta ja siitä tuutoriopettaja/tuutorit tietävät parhaiten.

Vaihto-opiskelu on todella hyvä asia jatkoa ajatellen. Yritykset katsovat sitä pelkästään hyvänä asiana ja tämä helpottaa työnhakua.

Perimmäisenä ajatuksena tamkilla on että kaikki haluavat pääsevät vaihtoon ja tämä on toteutunut melkein aina.