tiistai 12. huhtikuuta 2011

Järjestötoiminnasta ajatuksia.

Kuten jo aikaisemmin mainittu toimin Tiro Ry:n hallituksessa nyt toista vuotta ja Tamkon valtuustossa ensimmäistä kautta. Tämä järjestötoiminta on todella palkitsevaa ja siinä on todella suuret mahdollisuudet päästä vaikuttamaan jopa maanlaajuisissa päätöksissä, sekä paikallisesti toimimaan järjestönsä hyväksi. Olen itse löytänyt hyviä ystäviä, sekä saanut koottua laajan verkoston jo ensimmäisen vuoden aikana. Tämä on luonnollisesti todella hyväksi töitä etsiessä.
Jonkun tutkimuksen mukaan järjestöaktiivit sijoittuvat keskimäärin korkeammalle kuin perus opiskelija ja uskon tätä tutkimusta, koska järjestötoiminta opettaa yhteistyötaitoja sekä opettaa järjestämään tapahtumia, organisoimaan ajankäyttöään ja pitämään työnsä kurissa.
Verkostoituminen on yksi vaativimmista ja tärkeimmistä asioista mitä korkeakoulussa on. Ymmärtänette varmaan, että jos on aikaisemmin päässyt tekemään töitä työelämässä olevien ”isojen inssien” kanssa niin heidän firmoihinsa on helpompi päästä kunhan muistaa mainita että järjestötoiminta on tärkeää koulun ohella.
Toivon siis että tämä herätti kiinnostusta eri järjestöjen toimintaa joita Tamkista löytyy monia. Meillähän on esimerkiksi: Tamko, Tiro, Paperikerho, Puistokemistit näin äkkiseltään. Ja lista jatkuu.
Hyvää kevättä
-Antti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti