Askel elämässä eteenpäin

Eilen oli merkityksellinen päivä monelle paperi-, tekstiili- ja kemiantekniikan opiskelijalle, sillä neljän vuoden taakka oli ohi ja opiskelijat palkittiin työstä tutkintotodistuksella. Neljä vuotta on mennyt hurahtamalla ja tässä vaihessa onkin hassu muistella ensimmäistä koulupäivää, jolloin tultiin TAMK:n juhlasaliin ja kaikki tuntui uudelta ja sokkeloiselta. Neljään vuoteen on omalta osaltani mahtunu paljon muistoja niin opiskelijoista kuin opettajista. PaTeKe:lla ehdoton etu on ollu ammattitaitoiset opettajat, joita vilpittömästi kiinnostaa jakaa osaamistaan opiskelijoille sekä yhteistyö alan yrityksiin. Paperikerhon osuutta ei suinkaan voi vähätellä ja olisi opiskeluelämä ollut aika puuduttavaa ilman vapaa-ajan toimintaa. Paperikehosta päälimmäisenä ovat mieleen jääneet Eteenpäin!-seminaari, menneiden vuosien aktiivien kiinnostus Paperikerhoa kohtaan sekä tänä keväänä olleet 50-vuotisjuhlat. Itse olen toiminut kaksi kautta Tampereen insinööriopiskelijoiden hallituksessa ja sitä kautta päässyt tutustumaan myös moniin muiden alojen ja paikkakuntien opiskelijoihin. Tässä vaiheessa voinkin suositella kaikille järjestö- ja kerhotoimintaa, sillä kerran sitä vaan opiskellaan ammattikorkeakoulussa ja opiskelijaelämään pitää kuulua muutakin kuin tentteihin lukemista.

Eilen pääjuhlaa vietettiin samassa paikassa, josta ammattikorkeakouluopinnot aikoinaan alkoivat. Tällä kertaa ympärillä näkyi monia tuttuja kasvoja ja paikkakin oli tullut tutuksi. Se, mikä kuitenkin on pysynyt samana ensimmäisenä ja viimeisenä koulupäivänä, on kiinnostus papriteollisuutta kohtaan.

Tämä taitaa tältä erää olla viimeinen blogikirjoitukseni ja haluankin nyt onnitella kaikkia valmistuneita insinöörejä sekä kannustaa nykyisiä opiskelijoita viemään opintonsa kunniakkaasti loppuun.

Hyvää kesää, ehkä jonain päivänä kirjottelen vielä vierailevana blogistina ;)

Paperikerhon 50-vuotisjuhlaseminaari 20.04.2013

Aurinkoinen lauantai oli touhua täynnä TAMKissa: tavallisten lauantaiopiskelijoiden lisäksi käytävillä pyöri yli 150 paperi-insinööriksi täältä valmistunutta paperikerholaista juhlimassa 50-vuotista kerhoaan sekä tutustumassa uudistuneeseen paperilaboratorioon ja tapaamassa entisiä luokkatovereitaan. 

Iltapäivän seminaarin avasi rehtori Markku Lahtinen esityksellään TAMKin ja insinöörikoulutuksen taustoista. Termi ”Tampereen insinööri” herätti yleisön iloiseen virneeseen. 

Markku Lahtinen

Koulutuspäällikkö Ulla Häggblom totesi omassa alustuksessaan, että paperikerholaisuus opettaa opiskelussa ja työelämässä tarvittavia taitoja: ajanhallintaa, aktiivisuutta, innostuneisuutta ja ehkä tästä syystä paperikerholaiset pärjäävät hyvin elämässään. Paperikerholaisten verkostot ovat osaltaan ”Connecting people”, moni työpaikka on löytynyt kaverin vinkin tai suosittelun perusteella. 

 

Lehtori Taru Owston piti paneelikeskustelun ruodussa ja johdatti panelisteja vuosikymmenestä toiseen. Paikalla olikin edustava otos: valmistuneita vuodesta 1963 vuoteen 2009. Vuonna 1963 valmistunut Raimo Paukku muisteli, että ilman laskutikkua ei pärjännyt millään. Suuri osa tunneista pidettiin iltaisin, sillä monet sivutoimiset opettajat työskentelivät päivätyössä alalla ja iltaisin ohjasivat koululla. 

Ulla Häggblom

Heikki Liimatainen kertoi seitsemänkymmentäluvun kurinpidollisista toimista: luokassa eli vahvana uskomus, että vaikein vaihe oli päästä sisään tekuun ja sen jälkeen kaikki sujuisi kuin leikki: opettajat eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä: ensimmäiseltä luokalta jäi kahdeksan oppilasta luokalleen! Kaikki kuitenkin ryhdistäytyivät ja valmistuivat, joskus. 

Tiina Kolari-Vuorion mukaan opiskelijat ovat muuttuneet tässä parissakymmenessä vuodessa mitä hän on työskennellyt TAMKin laboratorioinsinöörinä, aiemmin opiskelijoiden valintaan vaikutti vaatimus työkokemuksesta, joten aiemmat opiskelijat olivat ehkä sen tähden oma-aloitteisempia. Työelämässä oli jo opittu asioita, jotka nykyisille opiskelijoille tulevat uutena. 

Timi Hyppänen korosti kansainvälisyyttä sekä opinnoissa että omissa uravalinnoissaan. Suomi on kuitenkin vain yksi pieni maa koko suuressa maailmassa ja pysyäksemme pinnalla meidän tulee tietää myös mitä muut tekevät ja miksi. Jo opiskeluaikana toteutettu kolmen viikon ekskursio Aasiaan vahvisti Timin käsitystä siitä, että kansainvälisyys on merkittävä osa hänen työelämäänsä. 

Taru Owstonin tiedustellessa panelisteilta mikä opinnoissa oli turhaa ja mikä erityisen tärkeää, panelistit olivat yhtä mieltä siitä, etteivät näin jälkikäteen koe mitään turhaksi. Painotus toki riippuu siitä, missä uransa tekee: yksien kurssien tiedot ovat käytössä enemmän kuin joidenkin toisten, mutta paljon opitaan myös yleisesti käyttökelpoisia asioita. Esimerkkinä Timi Hyppänen kertoi mekaniikan teorian tulleen käytännön toteutukseen terassirakennustyömaallaan. Tärkeimpinä opittuina taitoina listattiin kielitaito, toisen ymmärtäminen ja kulttuurien tuntemus, varsinkin nykymaailmassa.  Kristiina Anttila lisäsi, että hän ehkä kaipaisi lisää esimiestaitoihin liittyviä asioita, varsinkin, kun on nyt esimiesasemassa. Taru Owston korosti, että tekninen osaaminen täytyy paperi-insinöörillä olla kunnossa, joten vähällä hän ei pääse, paljon on asioita, joita pitää osata. 

Kysyttäessä urapolusta moni kertoi olevansa samassa yhtiössä (tosin työnkuvat ovat muuttuneet matkan varrella) kuin minne alun perin meni töihin… kesätyöt usein määrittelevät, mistä voi kysyä töitä valmistumisen jälkeen ja usein pätkistä seuraa vakinainen työ. Siksipä on tärkeää kerätä työelämäkontakteja opiskelu- ja harjoitteluaikana ja uskaltaa myös käyttää niitä. 

Panelistit

Yleisöstä nousi esiin kysymys nykyisistä arviointiperusteistä, vieläkö arvosanat määräytyvät Gaussin käyrän mukaan, se kun tuntui olevan suorastaan mielivaltainen väline omana opiskeluaikana. Paperin koulutusohjelman lehtori Päivi Viitaharju totesi, että sitä ei käytetä: on mahdollista että joku ryhmä on kiitettävä ja joku ryhmä taas keskivertoa huonompi, mutta arvosanat määritellään osaamisen mukaan.

Paneelin loppuvaiheella keskusteltiin vielä ekskursioiden tärkeydestä ja niiden luomista yhteyksistä, vaikka osa panelisteista epäili mitään kyseisistä reissuista muistavansakaan. 70-luvulla ekskursioita tehtiin Suomen sisällä, 80-luvulla Euroopassa ja 2000-luvun taitteessa päästiin jo Aasiaan asti. Reissulle pääsy vaatii aina työtä ja rahoitusta, mutta panelistit korostivat niiden kehittävää vaikutusta ja painottivat, että jatkossa ulkopuolisen rahoituksen määrää tulee kasvattaa, jotta ekskursiot voidaan säilyttää opiskelijoiden ohjelmassa. 

Heikki Liimataiselta kysyttiin vielä lopussa, mitkä ovat hänen tärppinsä, miten Suomessa saadaan tehtyä innovaatioita ja keksintöjä, jotka edistävät tätä meille niin rakasta paperialaa myös jatkossa, hänen taustansa kun on paperitekniikan kehittämistyössä. Heikki totesi, että monialaisuus on elintärkeää, on oltava kiinnostunut asioista, muistakin kuin oman alansa asioista, ja osata hyödyntää niitä omaan osaamiseensa. Työelämässä ihmisiä tulee kierrättää eri tehtävissä, jotta he tutustuvat myös muihin asioihin kuin omaan ydinosaamiseensa, eivätkä jämähdä ja tylsty. Kehitys- ja tutkimuslaitosten tulee ehdottomasti olla tuotantoyksikön yhteydessä, jotta niillä on yhteys reaalimaailmaan. Kaikki laitteet ja tilat tulee olla kunnossa, jotta voidaan luoda uutta. Paperiteknologia on kansainvälinen ala, yhteydet muihin toimijoihin tulee pitää kunnossa ja pitää olla valmis verkostoitumaan myös kehittämisen ja tutkimuksen alalla. 

Heikki totesi, että paperiteollisuudessa on se hyvä puoli, että se antaa edellytykset monelle eri alalle, hyvin laajaan tehtäväkirjoon. Heikki itse on toiminut ainakin seuraavissa tehtävissä uransa aikana: vuoromestari, käyttöpäällikkö, tutkimus-insinööri, käyttöinsinööri, kehityspäällikkö, t&k-päällikkö, teknologiajohtaja, myyntijohtaja, business manager, kuituasiantuntija.. 

Paneelin jälkeen TAMKin alumniyhteyshenkilö Krista Merikoski kertoi TAMKin tarjoamista jatkokoulutusmahdollisuuksista sekä alumnitoiminnasta yhteydenpidon välineenä: TAMK haluaa tietää, mitä työelämässä tapahtuu kannustaakseen nykyisiä opiskelijoita oikeaan suuntaan tässä alati muuttuvassa maailmassa. Eräs kommunikaation väline on e-kirje, jonka tilaamalla saa uusimmat tiedot tapahtumista.

Seminaari päättyi, kuten alkoikin, aurinkoisissa tunnelmissa, ja iloiset paperikerholaiset jatkoivat juhlintaansa illan pääjuhlaan.

”Tiesitkö, että ensimmäinen Tampereelta vuonna 1915 valmistunut naisinsinööri, neiti Aino Inkeri suoritti koko työuransa Serlachiuksen paperitehtaassa, vaikkakin hän valmistui alun perin tekstiiliteollisuuden puolelta… ” rehtori Markku Lahtinen.

-Krista Merikoski

Paperikerho 50-vuotta - Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Paperikerho ry on vuonna 1963 perustettu paperialan opiskelijoiden ainejärjestö, joka vuonna 1997 irtautui oppilasyhdistyksestä omaksi rekisteröidyksi yhdistykseksi. Jäseniä Paperikerholla on noin 200, ja yksi sen päätehtävistä on ylläpitää opiskelijoiden suhteita yritysmaailmaan.

50-vuotisjuhlan kunniaksi Tampereen ammattikorkeakoululla järjestetään lauantaina luokkakokouksia vuosien saatossa Tampereelta valmistuneille paperi-insinööreille. Heitä on edustettuna myös seminaarin paneelissa, aina 1970-luvulla valmistuneista alkaen.

Lauantaina luokkakokouksia on peräti 17, ja seminaariin on ilmoittautunut lähes 150 alumnia. Seminaarin teema on Ennen oli ennen ja Nyt on nyt. Sen avaa TAMKin rehtori Markku Lahtinen, ja paneelin moderaattorina toimii Paperi-, tekstiili- ja kemiantekniikan koulutuspäällikkö Ulla Häggblom.

Pyöreiden vuosien kunniaksi TAMKin pääkampukselle, Infokahvilan läheisyyteen on koottu näyttely Paperikerhon kasvun vuosista, vuodesta 1963 alkaen. Esillä ovat kerhon perinteet, arvomerkit, oma lehti, ensimmäiset haalarit sekä valokuvia vuosien varrelta. Näyttely on avoinna 22.4. saakka.

Paluu arkeen

Sao Paulo ja Rio De Janeiro ovat taakse jäänyttä elämää ja arki on alkanut paperilabotoriossa opinnäytetyön merkeissä. Sao Paulossa ehdittiin kuitenkin vierailemaan vielä Pöyryn toimistolla ja Fibrian sellutehtaalla sekä Fibrian tukimus- ja kehitysosastolla. Sellutehdas oli kooltaan suuri ja pihalla nähtiinkin iso hakekasa, joka kuuleman mukaan olisi kolmessa päivässä tyhjennetty. Tuotantoa tehtiin Fibrialla paljon.

Brasilialaiseen paperin valmistukseen päästiin tutustumaan Ahlstromilla. Ahlstromilta tuli tiukat turvallisuusmääräykset vaatetuksen suhteen ja pitkiin housuihin, paitoihin sekä umpinaisiin kenkiin somistautuneet suomalaiset vastaanottikin korkea lämpötila. Ulkona Sao Paulossa oli tuolloin noin + 30 astetta ja sisällä tehtaassa varmaan reilut kymmenen astetta enemmän. Toinen asia mihin kiinnitin huomiota oli henkilöstön määrä. Yleensä kun Suomessa on vierailtu paperitehtailla, niin harvemmin tuotantosalissa näkee montaa ihmistä. Sao Paulossa paperikoneen ympärillä kuitenkin pyöri koko ajan useita henkilöitä, vaikka kone pyöri normaalisti.

Fibrian sellutehdas

Yritysvierailut sujuivat kuitenkin kaikinpuolin lähes kaikilta opiskelijoilta hyvin ja oli kiva nähdä paikallista maaseutuakin bussimatkan ohessa, sillä tehtaat eivät sijainneet aivan kaupungin tuntumassa. Isännät olivat innoissaan saadessaan vierailijoita Suomesta asti ja paperi-insinööreille olisi käyttöä myös Etelä-Amerikassa.

Paperiopintojen huipentuma

Neljñnen vuoden paperiopiskelijat tekev~t vuosittain opintomatkan, jossa tutustutaan ulkomaan paperiteollisuuteen. Vuosikurssimme projektimatka oli 28. ja kohteena Brasilia. Matkan tavoitteena on tutustua Etel~-Amerikan mets~klusteriin Sao Paulon ja Rio De Janieron kautta. Matkafiilis oli korkealla jo viikkoja ennen reissua ja vihdoin koitti maanantai, jolloin oli aika siirt~~ matkalaukut Suomesta Brasiliaan.

Opintomatkamme sai hieman pidemmñ pys~hdyksen Lontoossa, jossa 400 matkustajaa majoitettiin hotelliin lentokoneen hajottua kent~lle. Brasiliaan p~~stiin l~htem~~n vasta tiistaina aamup~iv~ll~ja lentokoneen laskeuduttua kent~lle meid~t vastaanotti l~mmin, kostea ilmasto. Hotellille p~~stiin noin kello 23 ja katukuva ei ollut yçll~kovin imarteleva. Katutason liikkeet oli suljettu metalliovilla, kaduilla nukkui kodittomia, koirat juoksivat vapaana ja torakat vipelsiv~t tien yli. Ensimm~inen hotelliyç tulikin tyttçjen huoneessa nukuttua valot p~~ll~ :)

Aamu kuitenkin valkeni aurinkoisena l~mpçtilan ollessa noin 27 astetta ja ilmankosteuden noin 70%. Kosteutta on siis reilusti enemmñ kuin paperilaboratoriossa. Ensimm~inen ihmetys paperimaailmasta tuli vastaan ravintolassa, jossa servettien materiaali muistutti enemmñ suomalaista leivinpaperia kuin lautasliinaa.

Perjantaina p~~stiin ensimm~iselle ekskursiolle, jolloin Omyan edustajat kertoivat PCC:st~ja GCC:st~sek~kalsiumkarbonaatin muista loppuk~yttçkohteista. Illalla meille tarjottiin viel~BBQ-illallinen ukkosmyrskyn siivittelemñ~.

Alkushokista huolimatta Sao Paulo on osoittautunu mukavaksi kaupungiksi. L~mpç~ ja kauppoja riitt~~, safarilla on vierailtu ihastelemassa leijonia ja paikallisille me suomalaiset olemmekin aikamoinen n~ht~vyys erityisesti ruokaa tilattaessa ravintoloissa, sill~kielimuuri on aika korkea.

Sao Paulon kaupunkinäkymää